En tiedä, mikä on viimeaikoina mättänyt....kerrottakoon, että kotimme on aina hieman sekaisin (paitsi juhlissa tietenkin) Kyllä mä siivoan jne. mutta seuraavanapäivänä hommat on taas jotenkin saatu sekotettua.
Meillä ei kylläkään ole paskasta sanan siinä haisevassa merkityksessä, mutta tavaroita, ja lastenvaatteita on ihan jokahuoneessa. HUOH. On kun taistelis jotain tehosekottajaa vastaan.
No, viimesen kahdenviikon aikana mä olen siivonnut paikkoja, joihin en muuten edes ehdi keskittymään, kun pitää koittaa julkisivua ees hieman siloitella. Kröhöm, siivosin mm. siivouskaapin, joka oli niin täynnä kaikkea ei sinne kuuluvaa, että itse tarkoitus, eli siivousvälineet ja sellaiset olivat hukassa siellä kaikenlaisten roinien alla. Ja nyt löytyy pesuaineet, ja erilaiset rätit, kohtalainen kokoelma ikkunanpesuvälineitä ja muuta, joiden olemassaolon olin jo unohtanut, käytellessäni vain imuria, moppia, ja pölyrättiä <---jos satuin sellaisen löytämään, nyt niitä on kolme!
Siivosin keittiön kaappeja, ja hyllyjä, sekä tällaisen laatikon. Monenko kotoa löytyy näin mahtava muovipussilajitelma?
siinä hetken lattialla pussien kans äherrettyäni, käytin yhdeltä asiakkaaltani oppimaani taittelutekniikkaa, ja lopputulos on tässä, kuka vain MARTTAKIN voisi olla tyytyväinen vai mitä?
ennen taitteluahan noi pussit siis pursusivat lattialle, laatikkoa hieman kun meni raottamaan.
Olen hoitanut mun viherkasveja erittäin suurella hellyydellä viimeajat, ja ne palkitsevat olemalla jopa elävän näköisiä....3 uuttakin kasvia on tullut hankittua, ja viritettyä yläkerran rappujenpäähän kukkateline, jossa on vehreitä eläviä kasveja. Kiva vihreä on siellä vastassa, kun menee lasten valtakuntaan. Meillä on siis rintamamiestalo, ja yläkerrassa on lasten huoneet. Pitänee kertoa meidän rempoista lisää eri postauksessa, tuli vain mieleen, kun Ritvallakin on rempattu rintamamiestaloa. (tietää tunteen)
Eilen ostin olkkarin pöytäryhmän tuoleihin uuden istuinkankaan. Vanha oli aika vaalea, ja vuosia siinä oltuaan, nuhraantunut ikävästi. Nyt ostin sellaista mokan oloista mitälie ruskehtavaa, ja mikä on tässä hienoa, on se, että kankaan hain eilen, ja sain itestä irti, ja päällystin ne tuolit jo tänään! Tyttären avustuksella. Olkkariin ostin myös cittarista halvalla (vain 14.95) ison kultaköynnöksen, joka on sellaisessa tuessa kasvamassa, siihen 4 e tiimarista alusen, ja 4-5 e pajukorin suojaruukuksi, ja on ihanan kivan näköinen tuokin viritelmä.
Argh, ja sitten......vapaa-valinnasta tuikkukippoja egen kappale, niille aluset, ja tuoksuvotiiveja aiettä, on kiva askarrella telkkua katsellen, kun noissa viininpunaisissa kipoissa palaa mansikantuoksuiset votiivit, ja viherkasvit ovat "hengissä" siinä ikkunalaudalla.
Onko musta tullut mun äiti? Äitihän on siis kodinhegetär luonteeltaan, mitä mä en ole sinällään ollut, kun olen aina ollut vähän artisti, joka on silleen suurpiirteisempi. Nyt mua ottaa oikeesti päähän, kun meillä ei ole olkkarissa sohvaa ollenkaan, vain tv-tuoleja, ja olkkarin katosta puuttuu 3 panelia, kun ne irroitettiin edelliskesänä, kun remontoimme keittiön, ja piti jotain sähköjuttuja siitä vetää. Mä en ymmärrä mun miestä, se heitti ne panelit kai menemään, vaikka ei ole vielä tietoa, milloin on olkkarin vuoro, nyt pitää säästää ensin rahaa. Mua ärsyttää, kun se vanha katto vilkkuu valkosena siellä. GRRRRRRR.
Sitten Tarmo tiedoitus (tämä on vähän kun uutislähetys)
Tarmollahan siis lähti lonkkaluu kokonaan pois kuopastaan n3,5 viikkoa sitten. Oli ilmeisesti tippunut jostain, ja oli muutenkin vaivanen siinä, ei pystynyt kunnolla kakkimaan, kun oli niin kipeä, ja pissassa oli hippunen verta, silloin ekana päivänä. Tapaturmapäivä oli lauantai, ja aamusta huomasin, kun menin keittiöön, Tarmo huusi mulle alakerrasta työhuoneelta (jonne siis pääsee ulkoa kissanluukusta), että hän on siellä, ja on jotain hätänä. Menin tietty heti katsomaan, ja tiesin, ettei ole pikkujuttu. Sitten alkoikin eläinlääkärin pyydystys, joka ei olekaan helppojuttu lauantai aamuna ennen yheksää. Enkä sitten saanutkaan ketään kiinni, paikkakuntamme päivystäjäkin oli näsijärven väärällä puolella. Lopulta soitin meidän kaupungissa asuvalla todella vanhalle eläinlääkärille, jolta saa aina apua, edes ensisellaista. Joka käsitti sen, että saatiin kipulääkettä, ja pitkäkestoista antibiottia , ja lääkäri totes, et on jalassa jotain vikaa joo. Olin kuitenkin kiitollinen, kun saimme häneltä ensiapua.
Jaksettiin kipulääkkeen avulla Tarmon kans ootella maanantaille, jolloin pääsimme ultraan, ja röntgeniin. Ultrattiin sen verenvuoksi, jota pissassa vähän oli. Virtsarakossakin oli ruhje, mutta ei paha, ja lääkäri totesi sen paranevan kyllä hienosti antibiotilla. No, röntgen kertoikin sitten sen, että koko se reisiluunpää pallukka, oli poissa kuopastaan. Ihan ehjänä, ei luunsiruja onneksi lainkaan. Kissa oli nukutettuna , ja lääkäri laittoi luun takasin kuoppaan, ja tassun vetoon, kauhioilla sidoksilla kissun mahanympärille, sitten tötterö päähän ja kotiin, tarkoituksena pitää tötteröä, ja sidosta 3 viikkoa vähintään. No, voitte arvata onnistuiko se! Ei todellakaan. Heti kun Tarmo alkoi heräillä, kauluri sai sen ihan paniikkiin, ja jätkällä kolme jalkaa käytössä, ja yksi takatassu siinä kyljessä kiinni eteenpäin törröttäen. Siitä ei tullut kerrassaan mitään. Koko yön valvoin Tarmon kanssa, ja koitin rauhoitella, vähän torkuttiin välillä, ja sitten taas hää heitti kuperkeikkoja, ja oli erittäin hysteerinen, jopa agressiivinen, tärisi, kun ois palellut.
Aamuyöstä tein päätöksen ja tötterö lensi nurkkaan, ja tassu oli yönaikana saanut senverran kyytiä, että sidettäkään ei maksanut vaivaa säästää, vaan leikattiin se pois. Kissa rauhoittui heti, ja nukkui monta tuntia.
Tämähän sitten tiesi sitä, että pallukka ei kuopassa pysyisi, vaan se piti leikata. Tarsulle tehtiin sitten torstaina reisiluunpäänpoisto. Ja voin kyllä suositella, jos nyt jollain tilanne eteen tulee, se leikkaus toimii, vaikka tuntuu hassulta ajatella,et kun se pallukka poistetaan, ja mitään ei ole kuopassa, vaan kissan omat lihakset alkavat hoitaa kuopan tehtävää, kissa voi elää normaalia elämää ilman kyseistä pallukkaa. JO seuraavana päivänä Tarmo käveli paremmin. Kipulääkettä annettiin n. viikko, ja pitkäkestoinen antibiotti tietenkin lisänä. Nyt on siis kulunut tänään tasan 2 viikkoa leikkauksesta, ja just hetkisitten näin Tarmon juoksevan ekankerran!!! Olin tuossa rappusilla, ja jätkä kirmas siihen hiiri suussaan. Voi miten hyvältä musta tuntui. Tuntuu jotenkin hassulta, mutta ihan oikeasti, hoivasin kissaani, kun pientä vauvaa, silitin sen kaksikertaa uneen eläinlääkärissä, hoidin kipujaan, elin yhdessä tuon paniikkien yön, ja nyt se seuraa mun täällä sisälläkin, ja ikäänkuin näyttää, kuinka tärkeää oli, että asia hoidettiin yhdessä. Kyllä on pakko olla kissallakin jotain järjellistä toimintaa päässään!? :) Mulla on nyt oma giggolo, joka palvoo maata jalkojeni alla (pitää toivoa, et menee hieman ohikin tässä, kun aikaa kuluu, ei ole meinaan kivaa, kun se tulis pissallekin mun kans, ja kun laitan oven kiinni, se odottaa ulkopuolella, ja hyvässä lykyssä vielä naukuu perään) :)
Huh, nyt tuli kyllä niin pitkä postaus, että pitää pyytää oikeen anteeksi. Kerrankin on aikaa, ja jaksua näin illasta kirjoittaa rauhassa. Meen ettiin yhden ihanan Tarmokuvan tähän loppuun.
ps. 6.10 alkaa kotikatsomossa ykköseltä sarja "kaiken tämän takana" tuota sarjaa on kuvattu ompelimossani, ja jossain pihallammekin kai, ihan vaan sillä, kun Tarmohan siis hommasi itselleen roolin siitä. Lötkötteli siellä ompelimossa välittämättä 20 ihmisestä, jotka tarvittiin noiden ottojen tekoon, ja ainakin he kertoivat, et jätkä sopi niin hyvin siihen ,et pitäs vilahtaa jossain välissä, takuulla pesee muneleitaan tai jotain :D
Hihi, aamulla kun menin ekojen ottojen välissä katsomaan erilaiseksi somistettua ompelimoani, Tarmo oli siinä pöydällä syömässä niiden kuvausrekvisiitta pipareita.....
ja on sarjassa jotain mun askarteluakin....valokuvakehys, jossa erään päähenkilön tsunamissa hukkuneiden vanhempien kuva jne...
